Kaiken kansan tanssit

Kaiken kansan tanssit VPK:n talollaTurun seudun kehitysvammaisten tuki ry yhdessä alueen tunnetuimpien tanssiseurojen kanssa järjestävät Turun VPK:n talolla kaikille avoimen viihde- ja tanssitapahtuman.

Tapahtuman juontajana toimii muusikko, turbaduuri ja koomikko Seppo Helenius. Orkestereina Timo Rautala & Atlas, Simple Rock ja Juha Kinnunen.

Esiintyjinä muun muassa Tino Ahlgren, Ola Mikola, Rauski, Kike Elomaa, Aulis Kotaviita sekä moni muu!

Lisäksi tapahtumassa esiintyy vakiotanssien Suomen parhaimmisto.

Tapahtuma järjestetään keskiviikkona 11.1 kello 18 - 23.

Liput 10 €, narikka 2 €.

Huomioikaa että tilaisuus videokuvataan.


Päivä Paloasemalla

Päivä Paloasemalla

Jo perinteeksi muodostunut Paloturvallisuusviikko avataan jälleen viettämällä päivää paloasemalla koko perheen parissa!

Turun VPK avaa paloasemansa ovet toiminnasta kiinnostuneille pienille ja isoille vieraille. Tänä vuonna palokunnan toimintaan pääsee tutustumaan suorittamalla viisi paloturvallisuus- ja palokuntatoiminta-aiheista rastia. Rasteilla vieraita opastavat hälytysosaston sekä palokunnan nuoriso-osaston jäsenet. 

Pihalla esitellään palokunnan auto- ja sammutuskalustoa. Asemalla VPK:n naisosasto pitää kahviota, josta saa aidot brankkarikahvit ja -mehut sekä jouluista pikkupurtavaa. Suurempaan nälkään voi naisosastolta ostaa makkaraa. Tuloilla tuetaan palokunnan toimintaa!

Aika ja paikka: Turun VPK:n paloasema, Eerikinkatu 24, Turku. Tapahtuma alkaa kello 10 ja päättyy kello 14. Tervetuloa!

Tapahtuma myös Facebookissa

PS. joko sinulla on puhelimessasi Kipinä-sovellus? Jos ei, lataa se, tee kotonasi palotarkastus niin voit voittaa television!


Suomen mahtavimmat pikkujoulut: Autiotalo-musikaali Turun VPK:n talossa

Palatsiteatterin Autiotalossa-musikaaliAutiotalossa -rockmusikaali tulee Turun VPK:n talolle 10.12 järjestettävässä Suomen mahtavimmat pikkujoulut -tapahtumassa!

Musikaali kertoo 80-luvun rock-ilmiöstä Suomessa, jolloin Dingo aiheutti maanlaajuisen hysterian. Samaan aikaan kansan tietoisuuteen tulivat Yö, Mamba ja Eve "Suomen Liverpoolista". Esityksessä käydään lävitse Yön ja Dingon nousu suosionsa huipulle - ja kuullaanpa musikaalissa myös Popedan upeimpia hittejä. Tarinan keskiössä on tamperelainen perhe, joka on musiikillisesti jakautunut kahteen leiriin: perheen naisiin, jotka fanittavat Dingoa ja muita porilaisia yhtyeitä sekä perheen miehiin, jotka uskovat Popedaan ja manserockin voimaan. 

Pääosissa Idols - voittaja Ari Koivunen (Amoral) ja Teemu Rajamäki (Uniklubi, Jupiter). Lisäksi mukana Palatsieatterin omat tähdet Miro Honkanen ja Ari Myllyselkä. Naispääosissa ovat Mirjam Paaso ja Isabella Lairikko.

Tapahtuma Facebookissa

Liput Ticketmasterista, hinnat alkaen 39 euroa

Vain show: 39 euroa (eläkeläiset 36 euroa)

Show ja pikkujoulubuffet 75 euroa


Syyskokous 2016

VPKLogoTurun Vapaaehtoinen Palokunta ry - Frivilliga Brandkåren i Åbo rf:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 28.11 kello 19 palokunnantalon juhlasalissa.

Kokouksessa käsitellään palokunnan säännöissä kirjatut asiat:

Syyskokouksessa


Sivut