Turun palosta 190 vuotta

Turun keskusta ennen tulipaloa. Carl Ludvig Engelin akvarelli [Public domain], via Wikimedia CommonsSyyskuun neljäntenä vuonna 1827 Aninkaistenmäen yhdestä savupiipusta lensi yksi, mitätön kipinä. Se, minkä talon savupiipusta kipinä oli lentänyt, on jäänyt selvittämättä. Tämä kipinä kuitenkin päätyi ruokakauppias C.G. Hellmanin navetan ylisille ja aloitti siellä kytemisensä olkien seassa.

Kello yhdeksän aikaan illalla tuomiokirkon tornikellot alkoivat soida syttyneen tulipalon merkiksi.  Hellmanin talon väki oli yksin yrittänyt sammuttaa tulipaloa heti sen huomattuaan, mutta heidän toimensa olivat tuloksettomia.  Kun kaupungin yleinen palokunta sammutusvälineineen pääsi paikalle, liekit raivosivat jo valtoimenaan. 

Syksyinen, voimistuva iltatuuli painoi savua ja liekkejä alas Aninkaistenmäkeä kohti kaupungin keskustaa. Sammutustöiden aloittamisella oli kiire, sillä Aninkaistenmäki oli puutalovaltaista rakennuskantaa, jotka oli rakennettu tiiviisti yhteen. Koska talot olivat lähekkäin, tarkoitti se sitä, että paikalle tuotu kaupungin raskas ruisku teki ahtaalla kadulla enemmän haittaa kuin hyötyä, sen tukkiessa yhden kadun kokonaan. Eipä ruiskua saatukaan tarpeeksi lähelle tulipaloa, jotta siitä olisi ollut hyötyä.

Kohtalo oli sammuttajia vastaan: Akatemian ylioppilaat olivat vielä kesälomillaan kuka missäkin, joten heitä ei saatu sammutusavuksi. Turun miesväki oli suurimmaksi osaksi Tampereella markkinoilla, autuaan tietämättöminä heidän kaupunkiaan kohtaavasta vaarasta. 

Turun palossa tuhoutuneet korttelit, By Maanmittaushallitus. [CC BY 4.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/4.0)], via Wikimedia CommonsTulen levitessä sammuttajille tuli pian selväksi ettei pohjoista korttelia voitaisi pelastaa mitenkään. Palon yhä levitessä sammuttajat riensivät pelastamaan omaa, tulen uhkaamaa omaisuuttaan. Maaherra, kaupungin sammutustöiden ylin johtaja, yritti turhaan ylläpitää sammutusjärjestystä. Kaikesta huolimatta kaupunkilaisten usko siihen, että tulipalo pysähtyy Aurajoen rantaan, oli vahva. 

Kolme tuntia hälytyksestä syttyi professori Hällströmin talo joen toisella puolella tuleen. Tässä vaiheessa taistelu tulen valtaa vastaan oli hävitty, sillä kaikki saatavissa oleva sammutuskalusto oli keskitetty kaupungin länsipuolelle ja vain yksi käsitoiminen ruisku oli jätetty itäpuolelle suojelemaan massiivista tuomiokirkkoa. Tuli pääsi raivoamaan täydellä voimalla joen molemmin puolin. Kirkon tornikellot soivat viimeisen kerran aamukolmelta, jonka jälkeen tornin yläosa romahti tulen vaikutuksesta. Akatemiantalo ja sen arvokas kirjasto paloivat myös tuhkaksi. Kaupungin pohjoiset ja eteläiset korttelit olivat yhtenä liekkimerenä.

Turun palon muistolaatta

Lopulta tulipalo sammui seuraavan päivän iltapäivällä, osin itsekseen, osin sammuttajien toimesta. Kivikadut olivat niin kuumia palon jäljiltä, että niillä käveleminen oli mahdotonta. Kaupungista tuhoutui noin 70 prosenttia. Menehtyneitä tiedetään olleen 17 kappaletta, joiden lisäksi loukkaantui noin 200 henkeä.

Kaikki tämä pienestä kipinästä.

Vuonna 1927, tasan sata vuotta tulipalon jälkeen, paljastettiin Maariankadulla muistolaatta pysyväksi muistoksi siitä suuresta tragediasta joka kohtasi Turkua ja joka osaltaan myös myötävaikutti Turun VPK:n perustamiseen, jotta vastaavaa katastrofia ei enää syntyisi.

Turku tulipalon jälkeen. Gustaf Wilhelm Finnbergin litografia

Lähteet:

Kategoria: