Turun VPK täyttää 180 vuotta

 

 

 

Pohjoismaiden vanhin edelleen toiminnassa oleva palokunta Turun VPK juhlii elo-syyskuun vaihteessa 180-vuotista taivaltaan. Perjantaina 31.8. klo 18.30 palokunnan joukot marssivat puhallinorkesterinsa tahdittamana omistamansa Turun VPK:n talon sivuitse Eerikinkatua pitkin talon eteen katselmukseen, jonka yhteydessä lasketaan seppele Turun VPK:n perustajan Erik Julinin patsaalle. Lauantaina 1.9. pidetään talossa juhla arvovaltaisen kansainvälisen kutsuvierasjoukon kesken.

Turun Vapaaehtoinen Palokunta on myös yksi Suomen vanhimpia yhdistyksiä. Perustamisvuonnaan Suomi oli vielä osa Venäjää, joten VPK-yhdistyksen kuten muidenkin yhdistysten perustamiseen tarvittiin lupa Venäjän keisarilta. Luvan saaminen ei ollut itsestäänselvyys, mutta se kuitenkin saatiin ja suomalainen palokuntatoiminta syntyi.

Juhlavuottaan Turun VPK on viettänyt normaaliin tapaan sopimuspalokuntasopimuksen mukaisessa lähtövalmiudessa. Palokunnalla on ollut useita hälytystehtäviä, joista vaativimpia on ollut osallistuminen Pyhärannan laajojen metsäpalojen sammutuksiin.

Yhdistyksen merkkivuosi on noteerattu myös maan korkeimmalla taholla. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on Turun VPK:n juhlavuoden suojelija.